NITA AHOLA – KOUVOLAN KAUPUNGINVALTUUTETTU

Moikka kaikille!

Täällä kirjoittaa 29-vuotias yhteisöpäällikkö ja yrittäjä Kouvolasta.

Sydämeni on oikealla, koska olen urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin, yrittäjien ja lasten & nuorten asialla kehittämässä elinvoimaista ja yhteisöllistä Kouvolaa.

Haluan antaa oman osaamiseni, intoni ja energiani Kouvolan kehittämiselle – yhteisöllisesti, rohkeasti ja yhteiskuntaa vastuullisesti uudistaen.

Millaisen kaupungin SINÄ haluat rakentaa?

Vain äänestämällä voit vaikuttaa. Kuntavaalit 13.6.2021. Minua voit äänestää numerolla 33 ja puolueeni on kokoomus.

JULKAISUT    

Vuoden 2021 kuntavaalit ovat merkittävässä roolissa urheilun ja liikunnan näkökulmasta, sillä kuntien rooli sekä liikuttajana että liikunnan mahdollistajana on suuri. Hyvinvoivassa kunnassa on liikuntapalveluita kaikille iästä ja taustasta riippumatta. Hyvinvoivassa kunnassa liikkuminen ja liikunta ovat tärkeässä roolissa.

Täällä ensimmäistä blogikirjoitustaan kirjoittelee 29-vuotissyntymäpäivän aattoiltana nuori nainen, joka on päättänyt ottaa haasteen vastaan ja lähteä ehdolle kuntavaaleihin 2021. Seuraavassa kirjoituksessa tulen kertomaan miksi olen ehdolla – ja miksi juuri kokoomuksen riveissä. Mutta seuraavaksi saatte tutustua minuun! :)

NITASTA SANOTTUA

"Miä olen niin tiennyt tämän tytön tulevaisuuden – Ja tämähän on vasta alkua. Siitä likasta tulee vielä suurta!

"Olen sanonut tämän aiemminkin: Kolme parasta, mitä tulee Kouvolasta. Peer Gunt, Lakritsa ja Nita!"

"No sulla se kone ei hyydy!"

"Ehdottomasti äänestämässä, olet täyttä timanttia!"

OTA YHTEYTTÄ

Seuraa somessa: